Tarkalle osoitteelle ensivasteen hälytysviesteissä ei ole juridista estettä

Sosiaali- ja terveysministeriö:

Tarkalle osoitteelle ensivasteen hälytysviesteissä ei ole juridista estettä

Ensivastehälytysviesteissä ei ole viime vuosina ollut kohteen osoitetta, mikä on aiheuttanut useita tilanteita, joissa ensivastekoulutettu auttaja olisi ollut huomattavasti nopeammin kohteessa elvyttämässä kuin ensivasteryhmä tai ensihoitajat. Perusteena osoitettomuudelle on ollut joidenkin virkamiesten tulkinta tietosuojasta.
Puoli vuotta sitten kysyimme Palokuntalainen-lehdessä asiasta sosiaali- ja terveysministeriön valmiusyksikön asiantuntija Markku Saariselta.

”Olemme ottaneet ongelman asialistalle ja aloittaneet valmistelun asian ratkaisemiseksi muun muassa selvittämällä onko olemassa juridisia esteitä tarkan osoitteen sisällyttämiseksi hälytysilmoitukseen. Pyrimme saamaan ratkaisun kevään aikana.”, kuului vastaus.

Viikolla 25 saimme vastauksen:

”Selvitimme ministeriössä asian juridisen puolen. Johtopäätös oli se, että ei ole olemassa mitään juridista estettä tarkan osoitteen sisällyttämiseksi hälytysilmoitusviestiin. Olemme saattaneet asian sisäministeriön pelastusosaston tietoon.”

Jäämme odottamaan muiden viranomaisten toimenpiteitä tarkan osoitteen palauttamiseksi viesteihin.

Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *