Savusukeltava ryhmänjohtaja Marko Palokangas,

Sotilasprofessori, everstiluutnantti, palokuntalainen

Helsinkiläisestä Marko Palokankaasta ei koskaan pitänyt tulla sotilasta. Hän halusi opiskella historiaa ja valmistua opettajaksi. Pari viikkoa alokkaana Savon prikaatissa vuonna 1993 kuitenkin riitti vakuuttamaan Markon, että historian opiskelu saa odottaa. Seurasi aliupseerikoulu, reserviupseerikoulu ja kesävänskän homma Uudenmaan jääkäripataljoonassa.

Markon palokuntaura alkoi paljon ennen sotilasuraa. Hän liittyi Lauttasaaren VPK:n nuoriso-osastoon jo vuonna1988.
– Pakkohan se oli liittyä, koska vanhemmat pojat ehdottivat ja sanoivat, että se ei maksa mitään. Nuoriso-osastossa kului viisi vuotta. Sitten oli aika käydä tarvittavat kurssit, ja siirryin hälytysosastoon vuonna 1991.

Sukurasitus, jota paremmaksi on vaikea panna

Palokuntalaisuus kulkee usein suvussa. Samoin sotilaan ammatti. Marko Palokankaan molemmat isoisät olivat ammattisotilaita ja haavoittuivat sodassa. Molemmat isoäidit olivat lottia. Eikä tässä vielä kaikki. Markon isä, Markku, toimi Sotamuseon johtajana eläköitymiseensä saakka. Lopuksi Marko paljastaa viimeisen kortin.
– Vaimoni Johanna on Puolustusvoimien historiallisen kuva-arkiston päällikkö.

Kesävänskästä everstiluutnantiksi

Uudenmaan jääkäripataljoonan jälkeen seurasi kadettikoulu ja kuuden vuoden pesti Karjalan prikaatissa.
Marko on palvellut yli 30-vuotisella sotilasurallaan yli 20:ssä erilaisessa tehtävässä. Palvelustehtäviin mahtuu yhteensä noin kymmenen vuotta joukko-osastopalvelusta varusmieskoulutuksen parissa, vajaa 10 vuotta sotakouluissa opiskelua ja noin 10 vuotta erilaisia muita asiantuntijatehtäviä, sekä noin vuoden verran palvelusta kriisinhallinnassa ja kansainvälisessä toiminnassa
Upseerin virkauraan Markolla mahtuu useita hyvin erilaisia johtamistehtäviä ja -kokemuksia.
– Kenties kasvattavin johtamiskokemus oli noin kuuden vuoden ajanjakso, minkä aikana sain toimia kymmenissä sota-, taistelu- ja ampumaharjoituksissa Karjalan prikaatissa vuosina 1998–2003. Samaan aikajaksoon sijoittuu myös rauhan aikaisen perusyksikön päällikkyys, jossa erilaisia johtamishaasteita kyllä riitti.
Maavoimien valmiusyhtymästä, lyhyen esikuntatehtävän jälkeen siirtyminen Maanpuolustuskorkeakouluun opettajaksi vuonna 2003 oli hänelle askel uuteen maailmaan.
– Palvelus opettajana ja tutkijana Maanpuolustuskorkeakoulussa on ollut erityisesti joukko-osastoon verrattuna hyvin erilaista aikaa. Tosin sotakoulun ympäristö on antanut hyvän mahdollisuuden verkostoitua, oppia sekä toimia osana aktiivista työyhteisöä ja asiantuntijaorganisaatiota.
Länsimaiseen sotataitoon ja sen historiaan liittyvät opinnot Yhdysvaltojen maavoimien sotilasakatemiassa (USMA, West Point) vuonna 2005 ja itämaisen sotataidon tutkimusmatkat Japaniin vuosina 2006–2007 antoivat lukuisia vertailukohtia suomalaiselle sotilaskulttuurille.
– Viimeisimpinä tehtävinä ennen sotilasprofessuuria palvelin vuoden 2016 Maanpuolustuskorkeakoulun Sotataidon laitoksen tutkimusryhmän johtajana eli asiantuntijaorganisaation esimiestehtävässä ja vuosina 2017–2018 tykistörykmentin komentajan tehtävässä Kainuun prikaatissa.
Sotilasprofessuurin Palokangas sai vuonna 2020. Viime aikoina hän on ollut paljon julkisuudessa kommentoimassa Venäjän hyökkäyssotaa.

Päälliköstä varapäälliköksi

Lauttasaaren VPK:n päällikkönä Marko Palokangas toimi kahdeksan vuotta. Tällä hetkellä hän on palokunnan 1. varapäällikkö. Kokemusta Markolla on myös nuoriso-osaston johtamisesta, koulutuspäällikön tehtävistä ja hälytysosasto varajohtajuudesta.
Palvellessaan Karjalan prikaatissa Marko toimi Valkealan Jokelankylän VPK:ssa yksikönjohtajana ja koulutuspäällikkönä.
– Valkealan vuodet auttoivat ymmärtämään harva-alueiden problematiikkaa. Vein sinne hyväksi koettuja käytänteitä Lauttasaaren VPK:sta ja toin sieltä vastaavia meille hyödynnettäväksi.
Marko Palokangas asuu vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa Helsingissä. Palokuntatoiminnan ja historian lisäksi hän harrastaa metsästystä, vapaa-ajan asunnon korjausrakentamista ja kirjoittamista.

Uhkien kirjo on laaja

Sotilasprofessori Marko Palokankaan mukaan kansalaiset ymmärtävät hyvin perinteiset uhat, kuten arjen kriisit, väkivallan, tuhotyöt ja sodan.
– Kansalaiset ja myös valtiot eivät ole kuitenkaan pysyneet mukana uhkakuvien lisääntymisessä. Kaikkea leimaa tänään monimuotoisuus, jota pahantekijät hyödyntävät
Palokangas luettelee lisää uhkakuvia.
– Väestön ikääntyminen, hallitsematon muuttoliike, ja kansantalouden heikentyminen ovat tuttuja uhkia, samoin kyberrikollisuus. Sen sijaan autoritääristen toimijoiden rikollisuutta tai ei-valtiolliset toimijoiden, kuten Wagner, toimintaa ei mielletä uhaksi.
Mielenkiintoisena seikkana Palokangas mainitsee globalisaation ja keskinäisriippuvuuden tehostavan uhkavaikutuksia.
– Uhat ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa ja ne ovat pääosin ennakoimattomia.

Varautuminen, varautuminen, varautuminen

Turvallisuusuhat ovat sotilasprofessori Marko Palokankaan mukaan laaja-alaisia, mitä ei yleensä ymmärretä.
– Ympäristöonnettomuudet, ilmastonmuutos, sään ääri-ilmiöt, kriittisten toimintojen lamautuminen ja viime kädessä sota ovat uhkia, joihin tulisi erityisesti varautua.
Vastuu turvallisuudesta ja varautumisesta on Palokankaan mielestä jakamaton.
– Kaikki toimijat, myös kansalaiset, ovat vastuussa varautumisesta. Jos ulkoistamme vastuun esimerkiksi vain viranomaisille, olemme hävinneet pelin. Ajattelutavan pitää muuttua, jos haluamme selvitä tulevaisuuden haasteista.
Palokangas kertoo aika ajoin joutuvansa vastaamaan kysymykseen ”Millä villoilla puhut?”
– Minä puhun kansalaisena, palokuntalaisena, virkamiehenä ja sotilaana. Sen pitäisi riittää. Sotilas varautuu, virkamies varautuu ja palokuntalainen varautuu, entä tavallinen kansalainen?

Pelastustoimen resurssointi on valinkauhassa

Marko Palokangas on kansalaisena huolissaan pelastustoimen resursseista.
– Pelastustoimen resurssointi on valinkauhassa. Valtio joutuu melko todennäköisesti resurssoimaan miljardeja hyvinvointialueille. Se, paljonko näistä rahoista kohdistetaan pelastustoimelle, on viime kädessä hyvinvointialueiden päätettävissä.
Palokangas pohtii pelastustoimen rahoitusta, jos pelastustoimi olisi valtion vastuulla.
– Pelastustoimi olisi valtiollisena ja itsenäisenä toimijana entistä paremmin osana selontekomenettelyssä, kuten poliisi ja Raja, eli hallituskauden puolivälissä määriteltäisiin seuraavan neljän vuoden rahoituskehykset. Tilanne olisi mitä todennäköisimmin pelastustoimen kannalta parempi kuin nykytilanne.

Vaatimustaso

Marko Palokangas pitää jonkin aikaa jatkunutta keskustelua sopimushenkilöstön vaatimustasosta aiheellisena.
– Sopimuspalokuntalaisena koen, että vaatimustaso on noussut. Esimerkiksi sopimuspalokuntalaisten pelastussukellustesti on kovempi kuin vastaava kuntotesti puolustusvoimissa.
Palokankaan mukaan asia tulisi puolueettomasti tutkia.
– Ilmassa on niin erilaisia väitteitä, että selvitys olisi paikallaan.

Uhkiin valmistauduttava

Marko Palokangas haluaa pelastushenkilöstön varautuvan kaikkiin uhkiin, ei vain pelastustoimen uhkiin. Tämän päivän turvallisuusympäristöä leimaavat lukumääräisesti ja laadullisesti paljon suuremmat uhat kuin aiemmin.
Palokangas toivoo myös harjoittelua ammattilaisten ja muiden viranomaisten kanssa.
– Sopimushenkilöstön raivauskykyä tulee kehittää, samoin valmiutta kohdata CBRNE-tehtävät.
Palokangas pitää valitettavana, että sopimuspalokuntalaisiin suhtaudutaan yleistäen samanlaisena massana.
– Ymmärretäänkö johtoportaissa vieläkään, kuinka suuri yksilötason osaamisresurssi sopimusyksikössä voi olla?

Nopean toiminnan kansallisen turvallisuuden henkilöreservi

Esimerkkinä edullisesta varautumisesta äkillisiä ja laajoja poikkeustilanteita varten Palokangas esittää nopean toiminnan henkilöreservin luomista.
– Sopimuspalokuntien henkilöstöstä koottava resurssi olisi missä tahansa kohteessa Suomessa 12 tunnin sisällä hälytyksestä. Kyse on siis henkilöistä, jotka alistettaisiin toimintaa kohteessa johtavan viranomaisen alaisuuteen.
Valtakunnallisen resurssin muodostamisvastuu pitää olla valtiolla.
– Reservi on todella helppo organisoida. Tällaisista henkilöreserveistä löytyy valmiita esimerkkejä Välimeren maista, USAsta ja Kanadasta.
Sopimuspalokuntalaisia Palokangas pitää erinomaisena resurssina.
– Jos saamme puolet sopimuspalokunnista sitoutumaan vaikkapa neljän henkilön lähettämiseen, on koossa jo puolisentoistatuhatta henkilöä.
Nykyaikaa leimaa Marko Palokankaan mukaan paljon se, että ei osata hyödyntää kansallista perintöä ja toimivia järjestelmiä.
– Miksi pitäisi keksiä pyörä uudelleen?
Sotilasprofessori Marko Palokangas uskoo, että yksinkertaisilla teoilla voimme tehdä huomisesta turvallisemman.
– Meidät pelastaa vain varautuminen ja valmiuksien luominen. Kun turvallisuus on omissa käsissä, mitään ei ole menetetty, pitää vain ryhtyä sanoista tekoihin.

Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *