Vuoden Palomies 2020 Mikko Saastamoinen: ”Haluan lisätä tietoisuutta nykypäivän tieliikennepelastamiseen”

SPPL Tiedote 20.11.2020 09:23:13 | Suomen Palopäällystöliitto ry Tieliikennepelastamisen aktiivinen kehittäjä, oman tietotaidon jakaja sekä Suomen edustaja kansainvälisessä komissiossa – tällainen on perjantaina 20.11. Vuoden Palomieheksi valittu Mikko Saastamoinen.

”Olin varmaan vajaan minuutin hiljaa. Menin sanattomaksi, kun kävin läpi mielessäni kunniaa, joka on kohdalleni osunut: ketkä ovat esittäneet palkitsemistani ja niin edelleen… Lopulta sain sanotuksi kiitos”, kuvailee vastavalittu Vuoden Palomies Mikko Saastamoinen ensireaktiotaan palkituksi tulemiseen. Vuoden Palomies -tunnustuksen saajaksi on valittu Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen vuoromestari Mikko Saastamoinen, joka on Suomen edustaja kansainvälisen palo- ja pelastusalan järjestö CTIF:n Extrication & New Technologies -komissiossa. Saastamoinen on myös Suomen Palopäällystöliiton aktiivinen jäsen. Erityisesti tieliikennepelastamiseen perehtynyt Saastamoinen on ollut jalkauttamassa useita tieliikennepelastamista tukevia menetelmiä Suomeen. Hän on ollut mukana myös CTIF:n vuonna 2020 julkistamassa projektissa, joka tähtää pelastustoiminnan turvallisuuden ja tehokkuuden parantamiseen ajoneuvojen käyttövoimatarroituksella.

– On ilo nähdä, että palokunnat ovat ottaneet asian omakseen ja tekevät töitä oman työturvallisuutensa ja kuntalaistensa puolesta, kertoo Mikko Saastamoinen. Lisäksi Saastamoinen on ollut mukana kouluttajatiimissä, joka on luonut autourheilutapahtumien ensivasteryhmille räätälöidyn koulutuspaketin. Koulutus on kerännyt myös kansainvälistä kiinnostusta. Saastamoisen toiminnassa esille nouseekin kansainvälisiltä kentiltä hankitun ammattitaidon hyödyntäminen omassa työssä ja tietotaidon jalkauttaminen jälleen eteenpäin. Toimintamalli on helppo hahmottaa esimerkin avulla: – Mieleen nousee liikenneonnettomuus kuutostiellä. Onnettomuustilanteessa oli Volvo kyljellään ja potilas sisässä. Olin ollut juuri ennen tuota onnettomuutta Euroopassa koulutuksessa, ja sieltä saatujen oppien avulla potilas saatiin ulos ajoneuvosta nopeasti, turvallisesti ja ranganmukaisesti, mikä olisi vanhoilla metodeilla ollut haastavaa ja voinut aiheuttaa jopa työturvallisuusriskin. Jälkikäteen pyysin lupaa käyttää pelastustoiminnasta otettuja kuvia koulutusmateriaalina. Tuon onnettomuuden esimerkkiä on kerrottu koulutustilaisuuksissa ympäri Suomen, sillä siinä yhdistyvät onnistunut pelastustehtävä ja sen pohjalta luodut koulutusmateriaalit. Saastamoinen ja Suomen Palopäällystöliitto ovat tehneet pitkäjänteistä yhteistyötä tieliikennepelastamisen kehittämiseksi: esimerkiksi aiheeseen liittyviä koulutuksia on ideoitu ja toteutettu yhdessä. Konkreettisia menetelmiä tehokkaampaan ja turvallisempaan tieliikennepelastamiseen on julkistettu ja jalkautettu pelastuslaitoksiin niin ikään yhteistyössä. – Vuoden Palomies toimii muille alalla työskenteleville kannustavana esimerkkinä, ja tällaisia määrätietoisia ja alaa eteenpäin vieviä toimijoita pelastusala tarvitsee kehittyäkseen, toteaa Palopäällystöliiton toiminnanjohtaja Ari Keijonen Vuoden Palomies -tunnustuksesta. Tuore Vuoden Palomies nostaa Palopäällystöliiton jäsenyyden parhaaksi puoleksi asiantuntemuksen jakamisen. – Mielestäni jokaisen alipäällystöstä päällystöön, palokuntamuodosta riippumatta, tulisi kuulua Palopäällystöliittoon. Tiedon saamisella, jakamisella ja verkostoitumisella on iso merkitys nykypäivän pelastustoiminnassa.

Merkittävintä on se, että kaikki tuo on Palopäällystöliiton kautta helposti saatavilla. Vuoden Palomiehenä Saastamoinen aikoo jatkaa hyvin viitoitetulla tiellä tieliikennepelastamisen kehittämisen parissa: – Haluan lisätä tietoisuutta nykypäivän tieliikennepelastamiseen. Lause ”näin olemme aina aikaisemminkin tehneet” ei pidä enää paikkaansa, Saastamoinen kiteyttää. Vuoden Palomies -tunnustus on jaettu vuodesta 1982 lähtien. Palkinnon saajan valitsee Vuoden Palomies -toimikunta, jossa on edustajat esimerkiksi sisäministeriön pelastusosastolta, Julkisten ja hyvinvointialojen liitosta ja Suomen Palopäällystöliitosta.

Haastattelut: Mikko Saastamoinen, vuoromestari, Etelä-Karjalan pelastuslaitos Mikko.saastamoinen@ekpelastuslaitos.fi 040 581 4990

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *